|
Johtoporsas
Nimeni on Martina Munther ja olen syntynyt Lemissä 80-luvun lopulla. Internetissä ja tuttavapiirissä minut tunnetaan nimellä viiru. Tällä hetkellä asun Kirkkonummella ja opiskelen Espoossa Kuninkaantien informaatioteknologia- ja mediapainotteisessa lukiossa. Harrastan valokuvausta ja kesäisin purjehdusta. Muille aktiviteeteille ei eläintenpitoni vuoksi jää aikaa. Asun perheessä joka omistaa varsin aikaavievän lauman eläimiä. Eläinten lukumäärä vaihtelee, joten en tähän edes heitä tarkkaa määrää, koska sitä saisi olla kokoajan päivittämässä. Eläimiä meidän nimistämme löytyy kuitenkin +/- 30 päätä. Näistä minun vastuullani ovat hevoset, hamsterit, marsut, hiiri ja kaniinit. Alunperin meille ei ollut tarkoitus ottaa lainkaan sisäeläimiä, mutta jossain vaiheessa minulle tuli kuitenkin hamstereita. Nykyään sisätiloissa asuu reilu kymmenen hamsteria, marsut, hiiri ja kolme kania. Ulkona asuvat koirat, kissat, risteytyskanit ja hevoset. Äitini kasvattaa suomenlapinkoiria ja islanninlammaskoiria nimellä Rahkkasan. Nimi: Martina Inkeri Munther Lempinimet: viiru, vipe Syntymäaika ja horoskooppi: heinäkuu 31. 1989, leijona Kerään: kokemuksia Pidän ihmisistä, jotka...: ovat viisaita, humoristisia, lämpimiä ja miehiä ;) Minut saa ilostumaan: ystävien kuulumiset, onnistuminen, kateus (siis että muut ovat minulle kateellisia), palkkapäivä Onnennumero: ei minulla mitään sellaisia ole. Missä haluisin asua isona: omakotitalossa, joka sijaitsisi max. 30 kilometrin etäisyydellä Helsingistä Suurin asia, jonka voisin elämässäni menettää: Hmm. Elämä? Miten osoitat hellyytesi: olematta ilkeä Oletko käytännöllinen ja omatoiminen ihminen: ehdottomasti! Miten tärkeänä pidän kauneutta: eos Olenko nyt onnellinen: kyllä Olenko koskaan ollut jälki-istunnossa: en Miten hallitsisin maailmaa: hyvin tietenkin Harjaanko hampaat pysty- vai vaakasuoraan: Itseasiassa sekä että. Olenko rehellinen: toisinaan liiankin Olenko kova tyyppi: todellakin! Eka esiintyminen: enpä muista Teinkö lapsena mitään temppuja herättääkseni huomiota: Kyllä, putoilin sängystä Mikä hermostuttaa minua: epätietoisuus ja odottaminen, myös se, kun joku on minua viisaampi Olinko tuhma lapsena: en missään nimessä Miten juhlin: kavereiden ja hyvien juomien seurassa Kuinka kypsynyt ihminen olen: en ainakaan liian kypsä Kuinka tunteellinen olen: itkupilli Etsinkö nautintoja: kukapa ei Mikä historian henkilö haluisin olla: Stanislaw Jerzy Lec Puhunko itsekseni: jopa niin paljon, että rohkenen epäillä mielenvikaisuutta Mitä tekisin viissatasella: ostaisin uuden objektiivin kameraani Lempiurheilu: kestävyysjuoksu, käsipallo, ratsastus ja keilaaminen Parasta kesässä: loma Mitä teen kun olen vihainen: raivoan Olenko luova: kyllä Mikä ei käy niin kun elokuvissa: aamut Olenko koskaan tehnyt mitään laitonta: kyllä Olenko koskaan nauranut väärässä paikassa?: kyllä Paras saamani neuvo: ole hiljaa Motto: Elämä on jotain tekemistä, kun uni ei tule silmään. Mitä en osaa tehdä hyvin: pitää huonettani siistinä Miten rentoudun: kasa vilttejä, tyynyjä ja peittoja ulos nurmikolle, hyvää musiikkia ja vesipiippu Olenko saanut sakkoja: Heh, 60 euron sakot liputta matkustamisesta junassa Lempinäyttelijä: varmaan Johnny Depp Jos olisin eläin niin mikä olisin: hevonen Nukun: mielelläni kiitos Paras päivä viikossa on: lauantai ja tiistai Kengän numero: 38 Paras lehti: Suomen Kuvalehti, Helsingin Sanomat, Hevoset ja Ratsastus Lempijäätelö: Sweet Seasons Nougat Praline Paras matka: 10 päivän pituinen purjehdus Adrianmerellä ystäväni kanssa Ärsyttävin opettaja: entinen yhteiskuntaoppini opettaja, vihasi mielipiteitäni koska ne erosivat hänen omistaan Parasta omassa riparissa: uudet ihmiset ja Farmors Café Mitä en tajua: ihmisiä Ketä ihailen: ihmisiä, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen puheillaan ja teoillaan Mitä on kukkarossani: yleensä kuitteja, junalippu, valokuva, kirjastokortti ja muita kortteja, muutama väärän valuutan kolikko Kuinka itsevarma olen: en kovinkaan Olenko temperamenttinen: vähän liiankin Kuinka tehokas olen: tehokas, jos homma on mieleistä Minkälainen hiirimatto: lehmä Miten hoidan kuntoani: ratsastamalla ja rassaamalla lihaksia Jos olisin kasvi niin mikä oisin: mustikka Mitä huomaan ihmisessä ekana: käytöstavat ja ulkonäön Pituus: ~165 cm Mikä aisti tuottaa minulle eniten nautintoa: yleensä näkö Mistä on peräisin loputon energiani: onnellisuuden tunteesta Masokistisia piirteitä: otan häikäilemättä riskejä hevosten kanssa työskennellessä. Joidenkin mielestä myös tapani ottaa jääkylmiä suihkuja on masokistista. Minkälaisia uhrauksia olet tehnyt: omistamalla omia hevosia joudun uhraamaan vapaa-aikani ja tienistini niille Miten aamu alkaa: hevosten ruokinta, suihku, aamiainen Minkä lahjakkuuden toivoisin omistavani: haluaisin osata soittaa kitaraa Miten lataan akkuni: nukkumalla |